Musiikkia Paanukirkossa / Säveltäjäduo Stein & Salonen
17.07.2022

Sunnuntaina 17.7. klo 15.00  Paanukirkossa esiintyy Salonen & Stein -säveltäjäduo. Duon teokset vievät kuulijan tonaalisille huviretkille, joissa erilaiset tanssit, tyylit ja topokset 1700-luvulta nykypäivään punoutuvat yhteen moni-ilmeiseksi kokonaisuudeksi. Inspiraatiota on haettu niin pohjoismaisista kansantansseista, tangomusiikista, musikaaleista kuin japanilaisesta animaatiosta. Duokokoonpanollaan he esittelevät värikkään kattauksen sekä yhteissävellyksiään että kummankin omaa tuotantoa sopraanosaksofonille ja pianolle sovitettuna.
Sanna Salosen ja Joni Steinin vuosien tiivis taiteellinen yhteistyö sai alkunsa kansanmusiikin opinnoista Sibelius-Akatemiassa vuonna 2014. Siitä lähtien he ovat toimineet muusikkoina ja säveltäjinä useissa yhteisissä yhtyeissä ja projekteissa kuten Tradikaali, Reelinki ja Fugaiu Novo. Parhaillaan Salonen & Stein työstää Animagios®-konseptia ja siihen kuuluvaa Ystäväni Tsizik -musiikkisatua yhdessä käsikirjoittaja-sanoittaja Erika Hammarbergin kanssa.
Sanna Salonen, sopraanosaksofoni
Joni Stein, piano

Yhteystiedot

TAPAHTUMAPAIKKA
Pappilankuja 24
86710 Kärsämäki

Tapahtuman lisätiedot

AJANKOHTA
17.07.2022

Sunnuntai
15:00

Liput ennakkoon 10 € (lippu.fi ja Veikon Kone Kangaskokko)  ja ovelta 15 €