Kanteletaiteilija Katri Kangas on lähtöisin Hailuodosta ja hän on valmistumaisillaan Oulun ammattikorkeakoulusta kanteleensoiton pedagogiksi. Kangas konsertoi säännöllisesti eri kokoonpanoissa. Hänen kanteleestaan kuullaan niin perinteistä kansanmusiikkia kuin uudempaa ja kevyempää pop-musiikkia. Kangas on myös taitava laulaja ja hän säveltää omia lauluja, joita hän itse säestää kanteleellaan.
Kärsämäen Paanukirkossa hän esittää perinteisiä sävellettyjä kanteleteoksia, mutta myös modernimpaa musiikkia. Kangas on myös taitava sovittaja ja improvisoija. Niinpä konsertissa kuullaan monia yllättäviä jopa uudentuntuisia sävelteoksia. Kangas loihtii 39-kielisestä konserttikanteleestaan monia erilaisia tunnelmia, jotka pääsevät hienosti esille Paanukirkon erinomaisessa akustiikassa. Ehkä myös kuulemme joitakin hänen omia laulujaan konsertin aikana.
Mun kanteleeni kauneimmin – konsertti Kärsämäen Paanukirkossa sunnuntaina 8. heinäkuuta klo 18.00. Konserttiohjelma maksaa 10 euroa. Konsertin järjestää Kärsämäen seurakunta. Tervetuloa!