Suomalaista lied-musiikkia ja aarioita Kärsämäen kirkossa
Vantaalainen sopraanolaulaja Rita Dahl ja kärsämäkeläinen pianisti – urkuri Pekka Luukkonen konsertoivat sunnuntaina 26. heinäkuuta Kärsämäellä Engelin kirkossa. Rita Dahlin dramaattinen sopraanoääni sopii hienosti ooppera-aarioiden ja myös suomalaisen lied -musiikin esittämiseen.
Konsertin ohjelmistossa on kahden ehkäpä tunnetuimman suomalaisen liedin mestarisäveltäjän teoksia. Toivo Kuulalta kuullaan muun muassa Kesäyö kirkkomaalla ja Tuijotin tulehen kauan. Laulajan dramaattinen ääni vie teokset aivan uusille urille eikä jätä kuulijaansa vaille tuntemuksia.
Oskar Merikannon omenankukkien herkkyys sekä hersyvästi liikkuvat Pai, pai paitaressu ja Kun päivä paistaa vievät kuulijansa matkalle suomalaiseen luontoon tai kauniiseen puutarhaan.
Konsertti on oivallinen hengähdyshetki kesäiseen sunnuntai-iltaan. Ohjelman sisältäviä lippuja myydään suoraan ovelta puoli tuntia ennen konsertin alkua.
Konsertin lopuksi kuullaan vielä pari iki-ihanaa Giacomo Puccinin ooppera-aariaa. O bio babbino carossa Lauretta pyytää isäänsä auttamaan häntä menemään naimisiin rakastamansa Rinuccion kanssa. Vissi d´Arte on Toscan dramaattinen aaria, jossa Tosca anoo Scarpiaa säästämään Cavaradossin hengen.